Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö

Retkeilypalveluiden ylläpitäjä ja kehittäjä

Retkeilijän etiketti

Jokamiehenoikeudet

Suomessa on perinteisten jokamiehenoikeuksien perusteella poikkeuksellisen laaja vapaus luonnossa liikkumiseen. Vapauksia ja oikeuksia vastaan jokamiehellä on myös vastuita ja velvollisuuksia. Jokamiehenoikeuksien periaattena on, että  luontoon eikä myöskään retkikohteille jää mitään jälkiä käynnistä. Ei roskia, jätteitä, vahingoitettuja puita tai rakenteita. Näin mahdollisuus luonnosta ja retkeilypalveluista nauttimiseen säilyy kaikille meille.

Etiketti on hyvää käytöstä retkikohteissa ja turvallisuutta vesillä liikuttaessa

Suomessa on metsää ja rantoja huikean paljon asukasmäärään  nähden. Retkeilykohteita ja reittejä rakentamalla pyritään ohjaamaan retkeilijät tiettyihin kohteisiin, jotta kulutus muualla vähenisi. Retkipaikat pyritään tekemään erityisiin luontokohteisiin ja kauniisiin maisemiin, jotka usein muutenkin olisivat suosittuja retkikohteita. Samalla tarjotaan valmiit nuotiopaikat ja polttopuut – juuri luonnonympäristön säästämiseksi. Monilla retkikohteilla on roska-astia, mutta silti jokaisen retkeilijän tulisi ottaa tavaksi ns. roskaton retkeily eli tuo itse kaikki roskat pois maastosta.

Retkikohteet ovat kaikkien käytettävissä. Retkikohteissa tapaa myös muita retkeilijöitä, joiden luontokokemusta on kunnioitettava omalla käytöksellä. Suomalaiseen retkeilyperinteeseen kuuluu tarinointi ja kuulumisten vaihtaminen nuotion ympärillä.

Vesillä liikkuessa ja retkisatamissa on muistettava näihin liittyvät säännöt ja hyvät tavat.

Hyvän retkeilytavan edistäminen yhteinen tehtävämme

Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö ja Kymenlaakson virkistysalueyhdistys kampanjoivat hyvän retkeilytavan puolesta 2012-2014 Kaakkois-Suomen retkeilykulttuuri -hankkeella, jolle on saatu rahoitus Kaakkois-Suomen ELY-keskukselta. Virkistysaluetoimijat haastavat kaikki alueen retkeilijät jakamaan vastuuta ja toimimaan retkikohteissa hyvinä esimerkkeinä ystävällisesti myös muualta tuleville vieraille.

Retkeilykulttuurihankkeessa on tuotettu kaksi esitettä ohjeeksi ja opastukseksi maastossa ja vesillä liikkuville. Retkeilijän etiketti-esite on kolmekielinen (suo-eng-ven) ja Opas huviveneilijälle on kaksikielinen (suo-ven). Esitteitä voi tilata virkistysaluesäätiöstä omaan käyttöön ja jaettavaksi.

retkeilianetikettikansi

Lataa tästä Retkeilijän Etiketti -esite (pdf)

 

Jokamiehenoikeuksista ja velvollisuuksista on tietoja myös seuraavilla viranomaisten ylläpitämillä sivuilla:

Luontoon.fi – Metsähallituksen retkeilyinfosivut

Ympäristöhallinto – Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin, jotka koskevat jokamiehenoikeuksia

Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueellaYmpäristöministeriön julkaisu (pdf 5 MB)

Ympäristöministeriö – Täältä löytyy jokamiehenoikeuksista esite 6 kielellä