Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö

Retkeilypalveluiden ylläpitäjä ja kehittäjä

Toiminta retkisatamassa

Retkisatamissa ei ole henkilökuntaa, niiden käyttö perustuu veneilijöiden omatoimisuuteen ja yhdessä toimiseen. Retkisataman laiturissa on kesäaikana jopa ruuhkaa, silloin erityisesti tulee huomioida muut veneilijät.

Yleisiä ohjeita:

  • Laiturissa tulee tehdä tilaa uusille tulijoille mahdollisuuksien mukaan.
  • Laituripaikkoja ei voi, eikä saa varata ennakkoon.
  • Retkisatamassa voi viipyä väliaikaisesti, max.2 yötä.
  • Laiturirauha klo 22.00 – 07.00. Vältä äänekästä toimintaa, esim. musiikin soittamista aina luonnon keskellä.
  • Retkisataman polttopuut on tarkoitettu paikalla käytettäväksi. Puita ei saa ottaa mukaan, eikä puuta saa myöskään ottaa metsästä. Käytä polttopuita säästeliäästi.
  • Grillikatoksissa tulee tehdä tilaa muille tulijoille.
  • Kompostikäymälässä kävijän tulee lisätä seosainetta aina käynnin jälkeen.
  • Jätteet tulee lajitella jäteastioihin. Ongelmajätteet tulee viedä järjestettyyn jätehuoltoon maissa.

Saunat

Eräissä satamissa on sauna, jonka käytöstä kerätään maksuja polttopuiden ja muun ylläpidon kustannusten kattamiseen. Maksu- ja toimintaohjeet löytyvät satamien infotauluissa sekä tästä linkistä.